Maija Koivula

🏴 This page is a work in progress!
🇫🇮  Tämä sivusto on keskeneräinen, mutta tulee ajallaan!

Etusivu | Title page  •  Portfolio  •  Runoja | Poetry  •  Linkit | Links  •  Päiväkirja
BlueSky • Pixelfed • LinkedIn
Arkisto
2025

Raymond Queneau'n tyyliharjoituksia osa 6/6

Raymond Queneau'n tyyliharjoitukset vuodelta 1947 päättyivät lopulta kirjan seilatessa takaisin kirjaston lainaussysteemiin. Aivan kaikkia 99 harjoitusta en etsinyt/jaksanut/viitsinyt tehdä, mutta melkein 70 harjoituksessa oli kirjoittamista aivan tarpeeksi.

Kirjoittaminen on ajattelemista. Tätä lainausta näkee onneksi nykyään paljon, osana isompaa tekoälyä koskevaa somekeskustelua siitä, miten tekoäly vaikuttaa ihmisten (opiskelijoiden ja työssä käyvien) kykyyn ymmärtää ja hahmottaa asioita (vaikutus on siis nettonegatiivinen.) Minulla ei lie vaaraa joutua tekoälykoukkuun, sillä tähän mennessä olen pitänyt sillä luotua tekstiä sisältä kuolleena ja kokonaisvaltaisesti vastenmielisenä. En kirjoita Tyyliharjoituksia tai Päiväkirjaa antidoottina tekoälylle tai minään vastaliikeprotestina.

Projektina Tyyliharjoitukset olivat erinomaisesti viikon edestä taidetreffejä, eli sielunhoitoa luovan ihmisen luovan kaivon täyttämiseen leikkimisellä. Huoletonta liikkumista tuntemattomilla alueilla, pienien uusien asioiden huomaamista lempeällä katseella. Tavallaan kaikkea sitä tämä päiväkirjakin on, ajatusteni järjestelyä mieleni hyllyillä ja pölyhuiskan heiluttelua satojen esineiden, papereiden ja koristeiden, muistojen ja projektien alta ja päältä. Epämääräisiksi torneiksi kasautuvien röykkiöiden selvittelyä ja karsintaa.

Nyt kun elämme ahdistavia ja vaikeita aikoja erinäisistä syistä ja tuntuu että sekä metaforiset pimeydet ja seinät kaatuvat päällemme todellisten lisäksi, vain luovuus ja uteliaisuus auttavat ihmistä henkisesti ryömimään todellisuuden lasinsirpaleiden täyttämältä taistelukentältä eteenpäin. Ikävä kyllä olosuhteethan luovuudelle ovat kaikkea muuta kuin optimaaliset.

Viimeiseen harjoitukseen pyysin ystäviltäni apua, sillä harjoitukseen sisältyi sarja sanoja, jotka piti upottaa tekstin sisään. Kiitos osallistujille.

Sanapeli

(Miksi, kipakka, seireeni, kallioimarre, vihastunut, matto, kuusi)

Miksi viisi varista lensi juuri sillä hetkellä, valon kuollessa loppuiltapäivästä, pihakoivuun? Kun heidän levittämänsä lumi putosi oksilta suoraan alla tupakoivan yksijalkaisen miehen niskaan, hän päästi pienen huudahduksen, karhean ja möreän, ei minkään seireenin laulua ollut se. Kipakasta yllätyksestä selviydyttyään mies pudotti tupakanlopun tumppiastiaan ja meni takaisin sisälle kerrostalon rappukäytävään, jonka seinät oli maalattu kallioimarteen värisiksi. Mies jatkoi hissillä siitä matkaa keskikerroksissa sijaitsevaan yksiöönsä. Kello kuusi saapui kaksi vierasta, vanhoja ystäviä, mukanaan halvan näköisiä lahjoja, mies teki parhaansa, ettei olisi vihastunut, mutta ehkä siitä synkeydestä paljastui vieraille pieni osa kuitenkin. Kun vieraat olivat poistuneet, mies huomasi eteisen maton olevan sepelin peitossa. Ylimääräinen lahja vierailta hänelle. Samaan aikaan ulkona toinen ystävistä kaatui mustalla jäällä.

Raymond Queneau'n tyyliharjoituksia osa 5

Viides ilta Raymond Queneaun Tyyliharjoituksia käsitti enimmäkseen kielitieteellisiä termejä, kuten prosteesin, epenteesin ja metateesin, jotka arjessa liittyvät enemmän kielien muutoksien ilmiöihin ja paikallismurteisiin, joilla ei ole hirvittävästi käytännöllistä hyötyä pelikäsikirjoittajan arjessa, mutta yleissivistäviä harjoitukset olivat. Myös ei voi olla näitä wikipedian kanssa tehdessä miettimättä, kuinka vaivalloista kirjan läpi käyminen olisi ollut aikana ennen internettiä.

Suosikkitehtäväni oli Sanaluokat, missä kirjattiin ylös kaikkien alkuperäisen tekstin sanojen sanaluokat. Tämä ei ollut laisinkaan helppo tehtävä (esimerkiksi piti kysyä internetiltä, onko partisiippi adjektiivi), ja en taida tietääkään, menikö kaikki oikein (siis voiko illalla olla adverbi? Miten voi tietää? Onko internet luotettava lähde? Onko joku tekoäly kirjoittanut tämän esimerkin? Jne.) Silti tämä oli nautinnollista puuhaa, kirjoittamisen kivijalan pölyn pyyhintää ja pientä pintaremonttia aivoille.

Sanaluokkia

Substantiivit: varista pihakoivuun Lumi oksilta maahan puun miehen Mies ilta ystävää joululahja kassillinen jouluruokia ystävistä pihalla

Verbit: lensi varisi huudahti tulivat liukastui

Numeraaleja: Viisi kaksi

Pronomineja: Toinen

Partikkelit: ja ja

Adverbit: alla päälle Myöhemmin kylään mukanaan myöhemmin illalla

Adjektiivit: tupakoivan yksijalkaisen jäisellä

Raymond Queneau'n tyyliharjoituksia osa 4

Neljäs ilta Raymond Queneaun Tyyliharjoituksia sisälsi aistien lisäksi runomittoja.

Tyyliharjoituksissa kirjoitetaan sama teksti 99 kertaa, nyt kasassa on 53 erilaista variaatiota. Osan tyyleistä jätän suosiolla kirjoittamatta (esimerkiksi siksi, koska en osaa kreikkaa.)

Oodi

Vain harvoin variksia viisi puuhun lentää
ja lumen sen oksilta pudottaa
kun yksi mies yksijalkainen
lumen niskaan saa ja sadattaa
Ja ystäväin kesken hän jatkaa päivää
joka illaksi vaihtua ehtii jo
saa lahjat joulun, ja myöhemmin
pihajään kavaluus, öinen kuutamo

Tanka

Viisi varista
lumen pudottaa niskaan
Vieraiden lahjat
loukkaavat halpuudellaan –
musta jää kostaa yöllä

Sonetti

Ilman halki iltapäivän
lentää varis ystävineen
läpi valon viime häivän
rauduskoivuun lumiseen

Lumi kohta miehen niskaan
alla käyvän putoaa
hankeen savukkeen hän paiskaa
ja kotihinsa kapuaa

Tulee ilta, vieraat tuovat
joulukassin mukanaan
lahjansa ne ovat halvat
saa miehen oloon tukalaan

Keskiyö on tunnin päästä, lähtö koittaa saa
pihan musta jää se vieraan tonttiin langettaa

Vapaa mitta

Varikset
ja lumi puissa
varistelua, varinaa
savu miehen suusta
sen katkeaa
kun lumi osuu niskaan

Lumen kosketus kylmällä iholla
sen muisto säilyy tunteja
sen kylmyys menee sydämeen asti
eivät lahjat tunnu lahjoilta
tai myötätunto itseään myönnä
kun kalman kohtalokas käsi koskettaa läheltä
  vain hetken
– musta jää tuo maahan uhrinsa

Jääkö Queneaun tyyliharjoituksista mitään käteen? Osa 3 tyyliharjoituksia

Kolmena päivänä Raymond Queneaun Tyyliharjoitusten parissa ja melkein kirjan puolessa välissä alkaa saada käsityksen tyyliharjoitusten mahdollisuuksista.

Koska harjoitukset ovat tarkoituksenmukaisesti hyvin lyhyitä, ne on helppo aloittaa. Parhaimmillaan yhden tekemiseen menee viisi minuuttia. Vaikeimpiin menee jopa yli tunti, mutta silloin paneudutaan jo haastavaan tai vieraaseen tyyliin, joka vaatii paljon.

Jotkut harjoituksista on mahdoton tehdä kokonaan hyvin tai oikein. Esimerkiksi Parachesis-harjoitus vaatii koko tekstin kirjoittamista siten, että jokainen sana alkaa samalla kirjaimella. Esimerkissäkin on päädytty välillä lopputulokseen, jossa korvataan oikean sanan ensimmäinen kirjan, tai lisätään alkuun uusi kirjain, koska kielessä ei vain ole tarpeeksi synonyymejä kaikelle ilmaisemaan kaikkea yhdellä tietyllä kirjaimella.

On vapauttavaa tehdä täysin mahdottomia tehtäviä, joissa on lupa "epäonnistua", ehkä se pehmentää tosielämän epäonnistumisia psykologisesti tulevaisuudessa. Tehtävät myös saattelevat lempeästi mukavuusalueen ulkopuolelle kirjoittamaan välillä täysin pähkähullulta tuntuvia tekstejä, tai tutustuttamalla tuntemattomiin tyyleihin, joiden parissa ei ole kirjoittanut ennen. Ja voi kokea aitoa ilahtumista, kun yrittää jotakin uutta, ja se yllättää, kuinka hauska sen parissa on kirjoittaa.

Eli viisi varista, lunta puussa, tupakoiva mies, lahjoja tuovat ystävät, ja liukastuminen keskiyön lähentyessä... jälleen uudelleen. (Kerrostalon asukasmäärä kasvaa yhdellä joka päivä.)

Ylevästi

Viisi arvokkaan oloista varista lensivät juhlavasti lähestyvän joulun kunniaksi arvatenkin kerrostalon kauniisti lumen peittämään pihakoivuun. Lumi varisi arvaamattomasti kenties alla seisovan herrasmiehen päälle, joka oli juuri silloin polttamassa savuketta. Hän päästi elegantin ja hillityn äännähdyksen, minkä yllätykseltään ehti. Myöhemmin herrasmiehen jalot ystävät saapuivat joulumieltä mukanaan tuoden sekä hengen palossaan, että kassillisella mitä mukavampia joululahjoja, ruoan ja kestävämmänkin paketin muodossa. Toinen näistä jaloista vieraista yllättäen kaatui jo koitettua kerrostalon pihalla jäällä! Mikä tragedia!

Syrjästäpäin

Meidän rapussa on kaikenlaisia ihmisiä. Hirveää, kuinka paljon rupusakkia. Ylimmässä kerroksessa on se hiirulainen, joka on kai pitkäaikaistyötön. Ja sitten on tuo invaliidi keppeineen ja muovijalkoineen. Nyt se on taas pihalla polttamassa tupakkaa keskellä päivää. Todennäköisesti minun verorahoillani. Ei kai nyt yksijalkainen mies käy töissä. Vaikka on niitä etätöitäkin. Mutta tuo on aina kotona. Minä olen eläkkeeni ansainnut. Saisin varmaan enemmänkin, jos ei olisi tuollaisia ahneita laiskureita. Hah, nyt noi varikset pudotti lunta himotupakoitsijan niskaan. Oikein. Mitäköhän teeveestä tulee. Remontointiohjelmia mökeistä, kiva… Rapussa on joku. Ei kuulu tutuilta ääniltä. Paitsi kuuluvat. Näkyyköhän ovisilmästä. No ne ovat sen tupakkamiehen kaverit taas täällä. Niillä on näköjään kaupan ruokakassi tänään mukana. Parasta olisi, jos ei ole täynnä kaljaa! Minä laitan viestiä taloyhtiölle ja isännöitsijälle, jos on… keskellä viikkoa tällaista hulinaa. Kauheaa. Mitäköhän teeveestä tulee… joku elokuva, no kiva… Ja toinenkin… Nyt rapusta kuuluu ääntä. Kauhean myöhä, kun nuo lähtevät. Sehän on lähellä keskiyötä… jotkut ei yhtään ajattele… vai menevätköhän ne vaan kaljoittelun välillä tupakoimaan… kyllä keittiön ikkunasta näkee. Hah! Toinen lensi perseelleen!

Parachesis

Viisi varista viiletti visaiseen vuuhun. Valkea vumi varisi voksilta valahtaen, vakavan vupakkamiehen varsinaiseksi vaikeudeksi. Veikkonen vaikersi. Vielä vaihtui vuorokauden vaika, veikkosen veijarikaverit vaelsivat vallan vieraisille, vakka varattuna vaatimattomin vahjapaketein. Vieraista vaitimmainen vielä vaatui viukkaalla väällä vyömyöhään veikkosen vuokrakasarmin viepeillä.

Huoletonta

Saatanan varikset. Lunta niskaan. Kaikenlaista. Ja vieraitakin piti tulla. Ei jaksaisi. Ihan paskoja lahjoja. Toivottavasti ne lähtee pian. No ei kun ne jää tänne vittu katsomaan kello ysin elokuvan telkkarista. Siis ne pistää mut katsomaan vitun antennikanavaa. Siellä on mainoskatkotkin. Normaalit ihmiset katsois jotain striimiä. Ai kauhee. Ja sit vielä Teris vetää pihalla lipat.

Tietoinen oleminen ja osa 2 Raymond Queneaun tyyliharjoituksia

Eilen kirjoitin aloittaneeni Raymond Queneaun kirjan Tyyliharjoituksia mukaisten tekstiharjoituksien parissa, koska kirja on palautettava kirjastoon ensi viikolla. Tämä oli eräänlainen osatotuus. Paljon enemmän tyyliharjoituksia motivoi tarve kiinnittää huomio pois ajankohtaisista uutisista tavalla, joka ei veisi minua puuduttavan ja passiivisen viihteen käytön pariin.

Ihmisen arkeen kuuluu tietty määrä käytöstä, joka on tavallaan ennalta ohjelmoitua. Ihminen ei yleensä jaksa keskittyä miettimään jokaista asiaa arjessaan jokaista yksityiskohtaa silmällä pitäen, aivokapasiteetti ja energia ei kertakaikkiaan riitä. Siksi usein aamukahvi keittyy samalla rutiinilla kuin hampaat pestään tai kissat ruokitaan. Erityisesti olen tämän syksyn aikana kiinnittänyt huomiota median kulutustapoihini, koska siitä on eri syistä tullut ongelmallista (eikä kyseessä ole vain algoritmit ja dopamiinit, ongelmavyyhteen kuuluvat myös klikkiotsikot ja tyhjäkäynnillä tehdyt uutissisällöt.)

Syksyllä olen tehnyt mm. seuraavia muutoksia:

Siirtynyt somealustalta kirjoittamaan somettomalle ja algoritmittomalle alustalle, eli tälle sivulle. Neocities ei tuota minulle tykkäyksiä tai kommentteja. Voin kirjoittaa ajatukseni irti mielestäni ja päästää ne irti, ne eivät jää liepeilleni pyörimään ikuisesti. Voin siirtyä seuraavaan asiaan rauhassa.

(Kirjoitan tätä päiväkirjaa siis erityisesti kehittääkseni ajatteluani. Tiedän myös, että tällä on jotain hyötyarvoa muutamalle muulle ihmiselle, ja koska he ovat mukavia ihmisiä, minua ei haittaa julkaista ajatuksiani toistaiseksi ilmaiseksi. Tämän blogin kirjoittaminen on myös mukavan hidasta toimintaa, se juurruttaa ja rauhoittaa minun päivääni, kun otan ajatuksilleni aikaa.)

Olen siirtynyt kokonaisten musiikkialbumien kuunteluun tehdessäni jotain (pitsiä nyplätessäni, kirjoittaessani) tai olen hiljaisuudessa. Moni tätä hajoavaa aikaa edeltävä musiikkialbumi on luotu kokonaisuudeksi, ja kokonaista albumia kuunnellessa olen eheän ja rajatun äänimaailman piirissä. Vaikka kyseessä olisi esimerkiksi black metal -levy, on kokemukseni musiikista rauhallisempi, ehjempi, kokonaisempi, kuin kuunnellessa erilaisia hittiparaateja tai satunnaista musiikkia eri esittäjiltä.

Vähentänyt televisio-ohjelmien katselemisen vain tavan vuoksi. Tämä on yksi ehkä erityisen sisään ohjelmoiduista asioista, joita olen huomannut tekeväni vain, koska olen kasvanut maailmassa ja maailmaan, johon kuuluu tiettyjen mainostettujen ja sosiaalisesti pinnalla olevien ohjelmien katseleminen. Ohjelmat ja elokuvat saattavat auttaa ajan kulumisessa, mutta ehkä nyt näin keski-ikäisenä ajattelen sitä, että en halua kuluttaa aikaa loppuelämääni. Katson vain ne ohjelmat, jotka minua kiinnostavat.

Lisäksi on erilaisia yrityksiä vähentää sosiaalisen median käyttöä. Blueskyssa ja Pixelfedissä tosin yritän antaa huomioni siellä enimmäkseen taiteelle ja kulttuurille (erinomaisten taiteilijoiden lisäksi siellä on aikuisten järkevää keskustelua kirjallisuudesta ja esimerkiksi peleistä taiteena ja kulttuurina), ja koska näitä medioita voi seurata ilman algoritmia, viihdyn niissä edelleen. Sosiaalinen media voi olla ihan hyödyllinen alusta, jos siellä ei käytä aikaansa trollien kanssa eipäs-juupas-väittelyihin.

(Facebookista sen verran, että kiellettyään poliittisen mainonnan, alusta on tarjonnut minulle melkein aina sisään kirjautumisen jälkeen kokoomuksen ja perussuomalaisten poliitikkojen viestintää syötteeni alkupäähän omien kontaktieni kirjoitusten ohi, eli on aika selvää, mitkä puolueet herra Zuckerberg haluaa voittoon seuraavissa eduskuntavaaleissa. Toivoisin, että kaikki ihmiset lähtisivät pois Manipulaatiokoneen piiristä, mutta helppoa se ei ole vielä. Jos Friendicassa olisi parempi käyttöliittymä ja tapahtumajärjestämisapparaatti, se jo helpottaisi.)

Tätä kirjoittaessani olen pohtinut, että aika monella ihmisellä lie elämässä ohjelmoituja tapoja, joita toteutetaan tottumisen tai ulkopuolisten syiden takia, mutta joihin ei kiinnitä huomiota tarpeeksi, ja ne saattavat ollakin oman elämän kannalta haitallisiakin tapoja, mutta lipsahtavat näkymättömästi ja huomaamatta osaksi arkea, rutiinilla, sillä samalla, jolla aamuisin keitämme kahvin ja harjaamme hampaamme.

Eilen siirsin huomioni tietoisesti median kuluttamisesta kirjoittamiseen illalla, erityisesti uutisten, koska uutisten lukeminen illalla kohottaa nykyään verenpainettani liikaa, eli on järkevä tehdä jotain mukavaa ja rentouttavaa illan saapuessa. Koska passiivinen viihteen kuluttaminen tavan vuoksi tuntui lähinnä hermostuttavalta, otin Queneaun esiin ja lähdin kirjoittelemaan.

Ja tällä tiellä olemme edelleen. Seuraavaksi lisää valittuja tyyliharjoituksia.

Yhdyssanoin

Varislintujen iltalento nuoskalumiseen pihapuuhun aiheutti nuoskalumen salakavalan putoamisen yksijalkaisen mieshenkilön päälle kesken savuketupakoinnin koivupuun oksavarpujen alapuolella. Yksijalkainen huutoparahti. Iltamyöhään saapui kylävieraisille parivaljakko – miestyypin siipiveikkoja. He kantoivat kauppakassia sisällään joululahjoja ja jouluruokia. Keskiyöllä poislähtiessään toinen toverikamuista mennäkaatui peilijäisellä kävelytiellä.

Kieltoja

Eivät ne olleet nisäkkäitä tai hyönteisiä, vaan lintuja, eivät kyyhkyjä tai joutsenia, vaan variksia, eikä niitä ollut kaksi tai kymmenen, vaan viisi. Ne eivät kiivenneet, eivätkä kävelleet, vaan lensivät puuhun. Puu ei ollut kuusi eikä pihlaja, vaan koivu. Puun oksilta ei sadellut jäätä tai vettä, vaan lunta alas alla olevan ihmisen niskaan. Hän ei ollut nainen, ei muunsukupuolinen, vaan mies. Hänellä ei ollut kahta jalkaa, vaan yksi. Eikä mies pysynyt vaiti, vaan huudahti, kun lumi iski niskaansa. Eikä enää ollut valoa jäljellä, kun myöhemmin saapui ei vähempää kuin kaksi vierailijaa, he eivät olleet miehelle vieraita kuitenkaan, vaan ystäviä. Eivätkä vieraat tulleet tyhjin käsin, heillä ei ollut mukanaan pientä lahjaa, tai mitään suurtakaan, vaan ostoskassillisen verran ruokia – ei tavallisia, vaan jouluaiheisia – eikä siinä kaikki, vaan myös paketin toivat. Kello ei ollut vielä keskiyötä, kun ystävien poistuessa toinen ei välttynyt onnettomuudelta, vaan kaatui ei muuallakaan kuin talon ulkopuolella ei-sulalla pihatiellä.

Virallinen kirje

Hyvä vastaanottaja, tässä ovat omat tietoni tiedustelemanne iltapäivän ja illan tapahtumista. Hiukan ennen auringonlaskua lensi pihan ainoaan koivuun viisi varista. Ne pudottivat laskeutuessaan paksuksi peitoksi kehittynyttä nuoskalunta puun alla seisovan miehen päälle. Lumi osui miestä niskaan, ja hän hiukan hätkähti. Miehellä oli kävelykeppi ja tekojalka, ja hän oli seisonut puun alla polttaakseen tupakkaa. Mies poistui pihasta. Tuli pimeää, ilta saapui. Hiukan kuuden jälkeen miehelle tuli kaksi vierasta. He toivat mukanaan ruokakaupan kestokassillisen verran joululahjoja ja ruokaa. Vieraat viettivät miehen asunnossa useita tunteja. Kello oli suunnilleen yksitoista kun he poistuivat. Poistuttuaan toinen vieraista liukastui pihalla mustaan jäähän. Toivottavasti tämä selventää teille tapahtunutta.

Takakannen teksti

Tämä uusi ja runsaan ryöppyävällä tunteella kirjoitettu romaani on kirjailija X:n jo toinen julkaisu menestyksekkään debyytin jälkeen. Kirjailija ei jää yhden menestyskirjan tähdenlennoksi, vaan tämä teos käsittelee uskomattoman nokkelalla tavalla sitä, miten osittain vammautunut mies kohtaa sosiaalisten ja sisäisten ristiriitojen ja hankaluuksien lisäksi myös luonnon armottoman voiman. Tapahtumat sijoittuvat pieneen kerrostaloyhtiöön, ja henkilögalleriaan kuuluvat kolmen ammattityöläisen lisäksi lähimetsän salaperäiset linnut, jotka eivät suo kenellekään armoa, kuten ei itse luontokaan, joka tarinan lopun yllätyskäänteessä näyttää, että kukaan ei ole suojassa kohtalon oikukkailta voimilta.

Onomatopoeettisuuksia

Varikset, kraa kraa kraa, koivuun. Lumi varisi, pläts, pläts pläts, tupakoivan hhhhhssshh miehen krrhm niskaan, yllättäen täh! Ystävät (pälä pälä seli seli) saapuivat kops kops kops kylään mukanaan joululahjoja raps raps raps kah kahhh kahhhh. Toinen niistä liukastui AHH KOPS PLÄTS jäisellä pihalla myöhemmin illalla hhhrrhh.

Raymond Queneau - Exercises de style - Tyyliharjoituksia

Raymond Queneaun kirja Tyyliharjoituksia vuodelta 1947 sisältää 99 erilaista tyyliharjoitusmallia kirjoittamiseen. Queneau ei paljoa selittele, vaan kirja lähtee tykittelemään erilaisia tekstityylimalleja kirjan alussa olevaan synopsikseen perustuen.

Kirjoitan tyyliharjoituksia kunnes Queneaun teos haluaa takaisin kiertoon pääkaupunkiseudun alueen kirjastoverkostoon. Itselleni olen kokenut tämän hauskaksi ja sopivasti haastavaksi tavaksi kirjoittaa omien tottumusten ulkopuolella. Samalla olen tyytyväinen, että en saa harjoituksista arvosanoja. Tätä teosta käytetään ilmeisesti Ranskassa kirjallisuuden parissa edelleen jollain opetustasolla. Luulen, että tämä olisi myös hirvittävän hauska kirja käydä läpi pienen ryhmän kanssa.

Jotkut tehtävät ovat aivan dillejä oman tekstini parissa, kun taas toisia varten pitää tehdä kunnolla taustatutkimustakin. Eniten aikaa vei ylivoimaisesti Metafora, johon käytin yli kaksi tuntia (käsiä väännellen, hiuksia repien.)

Tässä on joitain tähän astisia suosikkejani Tyyliharjoituksistani:

Synopsis

(Tekstini, johon loput tekstit pohjautuvat)

Viisi varista lensi pihakoivuun. Lumi varisi oksilta maahan ja puun alla tupakoivan yksijalkaisen miehen päälle. Mies huudahti. Myöhemmin illalla kaksi ystävää tulivat kylään, mukanaan joululahja ja kassillinen jouluruokia. Toinen ystävistä liukastui jäisellä pihalla myöhemmin illalla.

Kahdentaen

Viisi varista eli yhden käden sormien verran Corvus coroneita lennä liidehteli pihakoivuun, talon edustan rauduskoivuun. Lumi varisi ja nuoska sateli oksilta maahan, puun käsivarsilta tontille, ja sen alla tupakoivan, savuketta kessuttelevan yksijalkaisen miehen, yhtä jalkaa vaille olevan ukon niskaan ja päälle. Ukko, tämä mieheke, huudahti, ulvaisi. Myöhemmin jälkeenpäin illalla, vasta ehtoopuolella, kaksi eli pari ystävää, hänen toveriaan, saapuivat vieraisille, tulivat kylään, mukanaan joululahja, koristeellinen paketti, ja kassillisen, kohtuullisen juuttisäkin verran jouluruokia, rosollia ja vihanneslaatikoita. Toinen ystävistä, jälkimmäinen kavereista, liukastui jäisellä pihalla, kaatui liukkaalla talon edustalla, myöhemmin illalla, tuonnempana pimeän aikaan.

Litoteesi

Useampi kuin yksi varis lensi puuhun. Jotain vettä kylmempää valkoista tuli oksilta, niiden alla mies, joka ei ollut jalkojensa lukumäärien puolesta aivan täysissä ruumiin voimissa, vain puolissa niistä. Mies ei tiennyt väistää mitä ylhäältä saapui, eikä mies pystynyt yllätykseltään pysymään hiljaa. Ilta ei ollut enää varhainen kun muutama ihminen, joita ei voisi vihamiehiksi ainakaan kutsua, saapuivat mukanaan tuomisia, jotka eivät ainakaan olleet arkisia. Yksi näistä ei välttynyt kaatumiselta poistuessaan talon pihalta vierailun jälkeen.

Metafora

Ryhmä mustaharmaisiinsa huputettuja siivekkäitä pummeja lehahti metsän mustepisaroilla koristellun kruunupäisen vartijan hennoille käsivarsille. Pilvien pakastuneet kyyneleet satelivat tällöin käsivarsilta alas kuolleelle nurmikkopellolle ja puujalkoihin tukeutuvan tynnyrin niskaan, hän kylmän iskiessä päästi ilmoille tukahdetun kavahduksen kaikumaan talon seinää vasten. Yön nielaistua auringon saapuivat ystävyyden maljojen juojat mukanaan vuoden kuoleman merkkeihin kääritty artefakti vahvistamaan yhteisiä siteitä, sekä polttoainetta kehon tulen ylläpitoon. Yö oli jo kohta ylittämässä rajaa astumalla yhdestä vuorokaudesta toiseen kun toinen maljojen juojista lankesi suunnittelemattomine askelsarjoineen pihatien hiotulla peilillä suoraan pakkasen kuolemankylmään syliin.

Uni

Harmaan kaikkeuden keskellä uivat lintuhahmot paksussa sumumaisessa todellisuudessa. On vaikea liikkua, ilma ottaa vastaan kuin vesi uimahallissa, mutta varikset lentävät silti. Maasta kasvaa kultainen, säteilevä koivu, jonka päälle sataa pyhää, valkeaa, peittävää lunta, se saa koivun säteilemään entistä enemmän. Varikset riisuvat säteilevän koivun lumesta, joka laskeutuessaan peittää yksijalkaisen miehen. Hän hyppii yhdellä jalallaan kotiin, jonne saapuvat vieraat kuin tyhjästä, täyttävät jääkaapin ruoalla ja olohuoneen yhdellä, valtavalla joulupaketilla. Kun toinen vieraista astuu mustalle jäälle talon ulkopuolella, koko maailma pyörii, pyörii ja pyörii kuin pesukoneessa, jonka linkouksen ääneen minä herään.

Tarkkuutta

Tasan viisi varista, joiden pituudet vaihtelivat 44 ja 51 cm välillä, ja paino 410 ja 670 g välillä, lensi 31 vuotta vanhaan, 24,6 metriä korkeaan rauduskoivuun, jonka oksille oli kerääntynyt iltapäivällä kello 14:31 ja 15:58 välillä lumisateen takia pehmeää nuoskalunta. Kun varikset istuivat oksiin, nuoskalumi varisi maahan, suoraan puun alla tupakoivan 102,1 kg painavan 46-vuotiaan miehen niskaan. Mieheltä oli amputoitu yksi jalka ja se oli korvattu tekojalalla, jonka paino ei sisälly tässä kuvauksessa miehen koko painoon. Kun putoava lumi osui miehen paljaaseen niskaan, miehestä lähtevä ääni oli tavanomaista kuuluvampi, mutta sitä ei olisi voinut määritellä varsinaisesti huudoksi, vaan kyseessä oli enemmänkin pienimuotoinen huudahdus. Kello 18:28 miehen kotiin saapui vieraita, yksi 42-vuotias ja toinen 47-vuotias. Heillä oli mukanaan oranssein appelsiinein kuvitettu ostoskassi, jonka sisällä oli 60 cm kertaa 20 cm kertaa 30 cm kokoinen joululahjapaketti, sekä valmislaatikoita jouluruokia. Ystävät lähtivät yksijalkaisen miehen kotoa kello 22:52, kello 22:53 nuorempi vieraista liukastui talon pihassa jäälle, joka oli muodostunut kun päivällä 0,5 celsius-asteessa nuoskalumi oli tallautunut pihalla tasaiseksi kentäksi, ja sitten jäätynyt alkuillan aikana kun lämpötila oli äkkiä pudonnut yli viisi celsius-astetta.

Subjektiivinen puoli

En ees huomannu niitä variksia ennen kuin ne pudotti lunta mun niskaan. Ei siin mitään, säikähdin vaan kun sitä tuli vaan taivasta ihan yllärinä. Varikset kyl on aika fiksuja eläimiä, olikohan niillä jotain mua vastaan? Vai halusko ne vaan nähdä, huudanko jos tulee lunta päähän? Sitten se päivä himmeni, tuli pimeetä. Kaverit tuli kylään kuuden jälkeen, toi lahjoja. Vähän vitutti, en ollu mitään pyytäny, enkä kaivannu, ja ne tulee tyrkyttämään jotain halpaa markettisafkaa, ihan ku mies yhdellä jalalla ei sais jotain saarioisten rosollia kaupasta kotiin ilman apua. Pakettiin en ees katsonu. No, kai ne hyvää tarkoitti. (Silti, mitä paskaa.) Kuulin, että Teris kaatui sit tossa talon edessä kotimatkalla. On se erikoista, kun on tuollainen kokonainen vammaton ihminen, jonka pitäis pystyä ihan vittu kaikkeen.

Toinen subjektiivinen puoli

Ikkunasta näkee kaiken. Näin sen, kuinka ne varikset lensi talon isoon koivuun, näin sen myös kun ne pudotti lunta sen ketjupolttajan niskaan. Se mies on siinä aina tupakoimassa. Oikein harmittaa, kun se on niin kaunis puu, ja se piti pilata tekemällä siitä tupakkapaikka, nyt se haisee koko ajan tupakantumpeille. Kun ne varikset pudottivat sitä lunta sen miehen päälle, mietin, harmittaakohan niitä variksiakin toi määrä röökiä, mitä siellä vedetään. Jäin kylmän teen kanssa istumaan siihen ikkunan äärelle, katsoin kuin ihmisiä tuli ja meni. Onnekkaita perheitä, hyvin voivan näköisiä nuoria ihmisiä, koiria. Tienoossa on kaikkialla jouluvalot ikkunoissa. Olisipa varaa jouluvaloihin. Onneksi tästä asunnon ainoasta ikkunasta näkee edes muiden valot. Istuin pimeässä ja katsoin valoja ja ihmisiä, kohta tuli vieraita taloon. Samoja vieraita, mitä välillä kävi sen äskeisen pyöreän miehen kanssa tupakalla. Niillä oli iso kauppakassi mukana, siellä näytti olevan ruokaa ja lahjapaketti sisällä. Onnekas mies, kun hänestä joku niin välittää. Laitoin vähän lisää teetä, kamomillaa, sitä saa kaupasta alle eurolla paketti, ja se pitää terveenä. Aloin pelata korttia, pyramiidipasianssia, minkä mummu opetti minulle. Joskus ennen yhtätoista kuului kauhea ääni pihalta. Katsoin ikkunasta ulos, ja siellä oli yksi sen naapurin vieraista maassa selällään, kaatunut jäisellä kävelytiellä.

Kirkkoveneellä kohti joulua

Tänään potpourri-kirjoitus erilaisista aiheista, jotka kuron kauniilla aasinsillallani kokonaiseksi tuoksumaljaksi internettinne olohuoneen kahvipöydälle (tai liinavaatekaappiin, riippuu miten projisoitte vieraiden ihmisten päiväkirjojen lukemisen päässänne.)

Kansallinen kirkkovene

Kuluneella viikolla ihmettelin kansakunnan henkistä tilaa, koska pitäisi meidän itsenäisyyspäivänä syleillä erityisesti oman kulttuurimme keskeisimpiä symboleita. Perinteisessä aidossa kotimaisessa kulttuurissamme aikana ennen ulkopuolelta tuontitavarana väkipakolla tuotua välimeren patriarkaalista uskontoa meillä Suomessa suuri mystinen kunnioitus keskittyi toki luonnon animistisen kunnioituksen lisäksi käsitykseen siitä, että kohtu on portti toiseen todellisuuteen ja omaa taikavoimia.

Näitä naisgenitaalien voimia käytettiin perinteisesti niin karhujen pelottamiseen kuin peltojen hedelmöittämiseen, mutta 2017 myös järjestettiin eduskuntatalolla mielenosoitus hallitusta vastaan pyllyttämällä, eli tapa ei ole täysin kuollut.

Arjessa ”vitun voiman” näkee paljon yleisemmin nk. kirkkovenemerkeissä, jotka ovat suoraa jatkumoa kristinuskoa vanhemmasta suojelusperinteestä. Näitä voi huomata esimerkiksi tussilla piirrettynä alikulkutunneleissa jos on onnekas (ja kannattaa kokea olevansa onnekas! Sinua varjellaan historiallisin loitsuin!)

Kulttuurillisesti tämähän on merkittävää, koska muualla maailmassa paitsi Tšekin tasavallassa ei naisten genitaaleja todellakaan piirrellä roskakatoksiin ja alikulkutunneleihin, vaan vallalla on mieselinten piirtäminen (mikä näyttäisi ainakin oman kotialueeni graffitiotannan perusteella lisääntyvän myös Helsingissä.) Sikäli kannattaa suhtautua aiheeseen muutenkin kuin järkytyksellä tai närkästyksellä – tässä on kuitenkin käsillä meidän omaa alkuperäistä kansalliskulttuuriamme, jota kannattaa vaalia.

Toki nykyään sekä konservatiivisten, että silmäätekevien ihmisten kulttuuri on enimmäkseen sovinnaista, tapakristillistä ja rähmällään kohti sitä puolta horisonttia missä koetaan vallan origon juuri sillä hetkellä olevan, joten ei ole yllättävää, että kirjoittelu suunnittelija Jutta Virtasen St. Pussy -mekosta pyörii kauhistelun ympärillä. Feminismistä ja puvun pliseerauksestakin on kirjoitettu, mutta en nähnyt yhtään kirjoitusta voi hyvänen aika oman kulttuurimme näkökulmasta aiheeseen ja vielä itsenäisyyspäivänä, joten näin jälkikäteen piti ottaa lusikka kauniiseen käteen.

Ehkä ei kannata piirtää sitä Kirkkovenettä kuitenkaan joulukorttiin tädille, vaan ihan omaan loitsukäyttöön. Ja joulusta puheen ollen…

Risti[sic]riitaisia joulusanomia

Meillä ihmisillä on hyvin tietoa tarjolla ja käytössä. Tässä kolme, jotka kaikki tapahtuvat jouluna:

Tiedän, että on hyvin vähän toimivia tapoja keskustella ihmisten kanssa tästä aiheesta, ja internetin täyttäminen sormen heristelyllä, että sinunkin pitäisi nyt syödä porkkanaa vain ei tietenkään muuta kenenkään ajattelua tai sisäistä maailmaa. Moni elää elämäänsä myös tukka putkella niin, että syöminen perustuu totuttuihin tapoihin, joita ei edes ehdi kyseenalaistamaan. Ruoka on myös henkilökohtainen asia, johon liittyy tunteita ja kokemuksia, ruokien tuoksu voi tuoda esiin muistoja ja kehollisia kymmenien vuosien takaa.

Jouluna erityisesti kuitenkin ajattelen kaikkea kärsivää elämää maailmassa, niin nälänhädässä ja sodassa eläviä ihmisiä, keskitysleireihin vangittuja siirtolaisia, kuin tehotuotantolaitoksissa kivun ja tuskan keskellä kasvatettuja eläimiä, jotka elävät lyhyitä ja täydellisen julmia elämiä, ennen kuin heidät teloitetaan yhtä julmalla tavalla kuin miten he elivätkin.

(Ja vanhojen kissojen omistajana tiedän myös, että kissojeni ruoat tulevat tällaisista laitoksista todennäköisesti. Mutta he eivät voi vaihtaa vegaaniseen ruokavalioon, minä voin.)

Lähetän tässä päiväkirjassani siis pienen toiveen universumiin lepattamaan, että näkisivätpä ihmiset eläimissä muutakin kuin esineellisen arvon, erityisesti broilerikanoissa, munintakanoissa, sioissa ja lehmissä, ja miettisivät, voisiko joulun lämpö ja rakkaus ulottua koko elämän kirjoon.

Meillä oli ennen kyky nähdä kaikki persoonina, kotieläinten lisäksi myös metsien villit eläimet ja puut, ennen kuin 1700-luvulla valistusfilosofit alkoivat vaatia, että tehokkaan tuotannon nimissä kaikki ei-inhimillinen pitäisi nähdä hintalapulla varustettuna esineenä. Nykyään näemme toisemmekin yhtä pinnallisesti ja kylmästi. Joulutoiveeni on, että hylkäämme tämän lohduttoman maailmankatsomuksen, ja avaamme silmämme elämän erityisyydelle. Jos tätä ei voi jouluna toivoa, niin sitten ei voi koskaan.

Porkkanana kyynisimmille voisin vielä lisätä, että kun alkaa nähdä maailman armollisesti, se armo jakautuu myös näkijää itseään kohti.

Ajankohtaisia jouluvinkkejä

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, seuraavaan kertaan.

Aiempi 2025